torstai 29. maaliskuuta 2012

Tobefen

Vesi valuu muovisen lasituopin kylkeä. On kuuma kesäpäivä. Istun kuumassa toimistossa. Meillä on ilmastointi pamahtanut ja on aivan hikisen kuuma. Katselen maisematoimistosta pihalla, suoraan rannalle jossa ihmiset ottavat aurinkoa ja minä hikoilen täällä. Kateeksi käy. Otan toisen kulauksen tuopista ja juon jo valmiiksi lämmennyttä vettä. Vielä olisi 3tuntia jäljellä. Päätän skarpata ja keskittyä töihin. Kohta olen itsekkin jo rannalla ottamassa lisää aurinkoa.

Työskentelen pienessä mainostoimistossa. Meitä on täällä 20 henkilöä töissä. Työkaverit ovat aivan huippuja, siksi olenkin viihtynyt täällä viimeiset 5v! Tajuan juuri, että alan vanhenemaan. Ikäkriisi meinaa valtaa mieleni, kunnes tajuan, taas vaipuneeni ajatuksen valtaan. NYT TÖITÄ. Tokaisen mielssäni.

Avaan tietokoneen. Edessä olisi TV-mainos terveyssiteelle ja firman pomp haluaa, että mainos tihkuaa seksiä. Onneksi deadlinen on 2kk aikaa, koska terveyssiteen ympärille keksitty seksikäs mainos tuottaa aivan varmasti jossakin vaiheessa luomisen tuskaa. Onneksi mulla on huippu ryhmä työstämässä asiaa. Lähetän sähköpostin Mikalle, Sallalle, Terolle ja Pasille.
Katselen taas pihalle ja mietin terveyssiteen mainosta. Kuuma... Katseeni tarkertuu vesituoppiini joka myöskin "hikoilee" kuumuudesta, niinkuin ihmiset rannalla. Kuumaa. Hiki. On myös minulla, mutta nyt en tarkoita itseäni ja tilannettani vaan terveyssiteen mainosta. Voisiko fitnessmailli pyyhkiä hikeä seksikkäästi ja viettelevästi itsestään terveyssiteellä? Ajatus kuulossta oudella ja hassulle, mutta miksi ei? Ehkä sittenkin olin päässyt työrupeamassani ensimmäiselle asteella. Ideaa pitäisi työstää. Otan taan kulauksen vesituopista ja pistän shakiran "She Wolf" soimaan.

En voi mitään, että mieleni lähtee harhailemaan taas. Katsellessani Shakiran seksikästä liikehdintää, tunnen pientä kateutta. Haluaisin olla yhtä notkea ja kaunius kuin hän. Toiveajattelua. Hymyilen, katson itseäni peilistä ja totean, että olen ihan tyytynäinen nykymuotooni. On sillä ainakin miehiä baarista tuotu kotiin, kun on tarve ollu. Sinkkuelämää viettäneenä, muutamat parisuhteessa olevat tutut ovat  joskus tokaiseet, että voisin jo rauhottua ja perustaa perheen. Alanhan jo lähennellä 3kymppiä. Olen aina sanonut, että olen vasta 28v ja se ei vielä tarkoita sitä, että olisin 3kymppinen. (Myönnän, että mulla on pieni ikäkriisi tulossa. ). Mutta mihin mä miehiä tarvitsen? Osaan remontoida ja jos en jotain osaa, niin aina jostain löytyy joku halukas joka haluaa "auttaa naista pulassa", miehillä on kummallinen suojelusvietti jäänyt päälle... jota en laita vastaan. En varsinkaan pomolleni, josta on tullut uusi valloitukseni. Vasta viimevuosina olen rekisteröinyt ja pistänyt merkille miten tajuttoman vetovoimainen Jussi on. Jussi ei kuulu niihin "perinteisiin" miehiin joita isken baarista. Tummat lyhkäset hiukset, lihaksikas vartalo, bemari mulkun jatkeenam ja suuri ego. Jussissa on jotain muuta. Jotain syvällisempää. Jotain... En edes tiedä mikä hänessa vetää puoleena.Oliskohan tässä sitä poikaystävä materiaalia... Ei, ei ole. En tarvitse sellaista.

- Milla tulisitko käymään täällä toimistossa? Kuuluu Jussin ääni käytävältä.
- Joo mä tuun kohta. Tunnun kuinka naamani lehahtaa punaiseksi. Minä joka en ikinä punastu mistään. Arsyttää kuinka joku ihminen saa toisesta tuollaisen vallan.
Sammutan Shakiran keikutuksen ja vilkaisen peiliin ennenkuin lähden huoneestani kohti käytävää ja Jussin huonetta.
- Hei sä oletkin siinä. Voidaankin jäädä tähän, kun tässä taukotilassa ei ole tällähetkellä ketään.
- Ok, mitäs sulla oli? Yritän vaikuttaa normaalilta, silti en voinut olla ajattelematta pehmeitä huulia, jotka harhailisivat ihollani...Huomaan kuinka alan kostua...
- Se Tobefen terveyssidemainos... oletko saanut sitä yhtään liikkeelle. Ajattelin, että 2kk noinkin haastavaan aiheeseen kuin terveyssiteet ja seksi voi olla aika hankalaa, kanattaa aloittaa ajoissa.
- Joo, mulla on jo muutamia ideoita. Katotaan mitä niistä kehittyy... Anteeksi Pasi soittaa, pakko vastata. -Hei mun pitää mennä tiimi tarvii apua, jutellaan myöhemmin, ok?! Hihkasen Jussille ja nyökkää. Poistun kiireellä aditorioon.
Kun kävellen rakennuksen toiseenpäähän, mietin, mitä Jussi olisi tehnyt jos olisin kuiskannut korvaan, "Haluan sua, olen halunnut jo kauan, nähdään mun huoneessa, meen lämppäämään itseäni, tule jos uskallat?" Koskaan en ole ollut niin suora, en edes baarissa iskiessäni miehiä. Puhumattakaan, kun oma pomo on kyseessä...

Pasi on hirveen huolissaan mainoksen aikataulusta. Kerron heille muutamia hyviä ideoita joita mulle on tullut mieleen ja jäämme työstämään ideaa. En voi mitään että ajatekuset edelleen harhailevat Jussiin...

-Hei palaan kohta.  Käym hakemassa muutaman näytekappaleen niin ehkä saadaan parempaa tuntua tähän työstämiseen. Huikkaan porukalle ja poistun paikalta. Kävelen suoraan Jussi huoneeseen jossa hän on tietokoneen ääressä. Nyt tai ei koskaan. Jussi nostaa kulmia ja katsoo kysyvästi. Kävelen päättäväisesti jussin viereen ja kuiskaan korvaan "Haluan sua, olen halunnut jo kauan, nähdään mun huoneessa, meen lämppäämään itseäni, tule jos uskallat?". Käännyn, en kehtaa katsoa taakseni vaan menen työhuoneeseni odottamaan Jussia...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti